YRITYS

Yrityshistoria             
 

Kuljetus- ja huolinta-alalle on pitkään ollut tyypillistä voimakas keskittyminen. Tämän seurauksena alalla toimivien yritysten lukumäärä on vähentynyt samalla kun isot monikansalliset yritykset ovat lakkauttaneet maakunnissa sijainneita toimipisteitään.

Oy SNcargo Ltd:n synty oli tietyllä tavalla vastareaktio tälle keskittymiselle.

Vuonna 1996 alalla vuosikymmeniä toimineet ammattilaiset perustivat uuden yrityksen, jonka kilpailukyky perustuu ennen kaikkea pitkän kokemuksen myötä kertyneeseen tietoon ja ammattitaitoon. Tämän ammattitaidon ja paikallisen erityistuntemuksen omaavan, maailmanlaajuisen yhteistyökumppaniverkostomme avulla hoidamme kansainväliset maantie-, meri-, lento- ja rautatiekuljetukset tullimuodollisuuksineen.

Yrityksen perustaminen ankarasti kilpaillulla alalla ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman pitkien asiakassuhteiden luomaa vankkaa perustaa. SNcargon asiakaskunta on myös laajentunut kohtuullisen hyvällä vauhdilla. Tämä on ollut mahdollista osittain siksi, että riippumattomana ja joustavana SNcargo pystyy nopeasti reagoimaan alalla tapahtuviin jatkuviin muutoksiin ja ottamaan huomioon yritysten kuljetuksiin ja logistiikkaan liittyvät erityistarpeet.

SNcargolla on runsaasti kokemusta sekä pk-yritysten että Suomen mittakaavassa erittäin suurten yritysten vienti- ja tuontikuljetusten sekä logistiikan hoitamisesta. Pitkät asiakassuhteemme perustuvat asiakkaidemme vaatimusten tarkkaan huomioon ottamiseen.

Mihin kilpailukykymme perustuu?

Kansainväliset kuljetukset ja logistiikka ovat olleet meidän työkenttämme jo vuosikymmenien ajan. Tuona aikana kertyneen osaamisen, tiedon ja kokemuksen avulla etsimme kuljetuksiin ja logistiikkaan liittyviin tarpeisiin hinta/laatusuhteeltaan kilpailukykyisen ratkaisun.

 























 
 
Oy SNcargo Ltd     Konepajanranta 4     Pl 273     28100  PORI   FINLAND     tel +358 -2 -529 8923

SNcargo 2010